lauantai 11. helmikuuta 2012

Estetunti, heppavapaa perjantai ja toppahousulauantai

Ja taas on jäänyt pari päivää postaamatta, mutta jospa aloittaisin torstain estetunnista?

superhieno ja havainnollistava kuva.

Oikealla puolella olevat keltaiset palikat on kavaletteja, ja lävistäjillä olevat pystyt oli noin 80cm korkuisia ja okserit myös noin 80cm.

En nyt muista millä tehtävällä aloitimme, mutta tulimme kavaletti-okseri linjoja (ja okseri-kavaletti), ensiksi piti lyhentää ja tulla 5askeleella, mutta lopuksi niillä piti mennä eteenpäin ja tulla neljällä askeleella. Lävistäjällä oleville pystyille piti tulla todella lyhyessä laukassa, hevonen ryhdikkäänä (tää oli hankala meille). Sitten tulimme myös kavaletti-pysty kaarevaalinjaa, mikä piti myös tulla lyhentäen ja se oli ongelmallinen harjoitus.

Hmm okseri-kavaletti linjat oli yhdessä vaiheessa aika ongelmallisia myös, nimittäin Popsu oli täysin pois hallinnastani, lähti lapasesta eikä isommat pidätteet auttaneet oikeen. Noh rauhottuihan se pikkuhiljaa siitä ja saatiin ne tultua rauhallisemmin.

Ei loppuravailtu, pitkät kävelyt vain ja talliin solariumiin ja linimentit koipiin.

Viivi oli kyllä kuvaamassa mutta mä olin unohtanu kameran pakkaseen tallille niin akku oli loppunut, kiitos Viivi kun tulit kuitenkin katsomaan!

Eilen otin heppavapaata, ja Julia meni Popsulla, voitte lukea täältä että miten meni :)

Tänään menin Popsulla sit ite, oli taas semmoset toppahousupukeutumiset vaikka ei pakkasta ollut kuin -15? Tehtiin takaosakäännöksiä, taino harjoiteltiin niiden tekemistä, pohkeenväistöjä ja avoja laukassa. Popsu oli ihan hyvä, hetkittäin vaan tosi raskas edestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti