tiistai 1. lokakuuta 2013

Hoitajaa?

Tätä hoitaja-hommaa ei tarvitse ottaa vakavasti tai kritisoida miten työllistäisin muita ihmisiä, niin että itsellä olisi helppoa, sillä tämä on ollut vain pohdintaa.

Apua, taas on mennyt liian monta päivää edellisestä postauksesta, mutta sitä voin perustella sillä, että olen nukkunut erittäin hyviä päiväunia, viettänyt aikaa kavereiden kanssa, käynyt tallilla, kokeissa ja lukenut kokeisiin! Ajan puute siis on ollut syynä, onneksi huomenna on viimeinen koe ja sitten taas on enemmän aikaa.

Videopostauksen julkaiseminen viivästyy, sillä sen kanssa on nyt pieniä ongelmia. Koitan saada sen kuitenkin mahdollisimman nopeasti näytille.

Sitten varsinaiseen asiaan..
Olen miettinyt että voisin etsiä Popsulle hoitajan, joka kävisi kerran tai kaksi/vko hoitelemassa. Tämä on siis vielä toistaiseksi jäänyt pelkkään pohdintaan ja miettimiseen, sillä en usko että kukaan järkevä ihminen tulee vapaaehtoisesti orjaksi minulle. Hoitajan hommahan on yleensä aika tylsää ja puuduttavaa, eikä hoitaja saa paljoa etuja (niinkuin ei saisi jos tulisi hoitamaan Popsua, sanon sen nyt suoraan) ja siitä on vain hyötyä itse hevosen omistajalle (=itsekästä, kyllä). Mutta tosiaan hoitaja olisi suuri apu.

Tässä pieni lista asioista mitä hoitajan tehtäviin kuuluisi:
(olen varma että tästä unohtui jotain)
-Harjaus + tarvittaessa kuntoonlaitto
-Juoksutus/ kävelytys/ selästä kävely
-Pesu, jalkojen kylmäys jne (tarvittaessa)
-Varusteiden putsausta, kaapin siivousta
-Ruokinnasta huolehtiminen hoitopäivänä

Suunnittelin myös tätä hommaa ehkä vähän mukavemmaksi mahdolliselle hoitajalle, että varusteiden putsaus ja kaapin siivous ei todellakaan ole välttämätöntä, mutta toivoisin niiden tapahtuvan edes joskus. Pesu ja jalkojen kylmäyskin vain tarvittaessa, eikä aina joka liikutuksen jälkeen. Sitten mietin että jos hoitaja toimii asiallisesti ja ohjeiden mukaisesti, niin voisin antaa luvan ratsastaa Popsulla kunnolla silloin tällöin palkaksi (tulisin itse paikan päälle kuitenkin). Sekä mietin että olisi kiva antaa hoitajan kirjoittaa tänne blogiin silloin tällöin hoitokerroistaan vaikka kuvien kera! Kisareissuille saisi tulla mukaan, siellä tottakai ruokapalkalla, mutta en pakota lähtemään reissuihin. Eli suoraansanottuna aika paska diili hoitajan näkökulmasta katsottuna, mutta sanoinkin jo että ei kukaan järkevä tähän suostuisikaan ja siksi tämä on vain pohdinnaksi jäänyt.

Sitten taas näitä huonoja ja pelottavia puolia:
Minä olisin vastuussa siitä että hoitaja noudattaisi tallin sääntöjä. Varsinkin jos joku tuntematon alkaisi hoitamaan Popsua, niin mistä minä voin tietää millälailla hän toimii tallilla kun en ole mukana. Sekä juuri se, että miten hän kohtelisi Popsua? Tuntemattomaan ihmiseen en luota niin hyvin kuin entuudestaan tuttuun kaveriin, joten aina pyörisi pelko mielessä että mitä jos se ei kohtelekaan Popsua oikeudenmukaisella tavalla tai jättäisi kokonaan käymättä tallilla. Sekä hänhän saisi avaimen kaappiini, että saa hoitotarvikkeet sieltä niin entä jos hoitaja käykin tyhjentämässä kaappini ja katoaa? Kyllä, olen lukenut liikaa hevostalli.nettiä tänään, mutta aina on riskejä!

Argh, en edes tiedä miksi halusin jakaa tämän kanssanne, ehkä siksi kun ei muuta kirjoitettavaa ole. Unohdin luultavasti jotain olennaisia asioita tästä, mutta olen väsynyt ja lukenut kemiaa niin ajatukset pyörii miten sattuu.

Mitä mieltä olette tästä hoitajahommasta?
Entä minkälaisia hoitaja-diilejä teillä/tutuillanne on?
Kertokaa omat näkemykset/kokemukset/mielipiteenne! Haluan kerrankin kuulla teitä :)