keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

TILANNEKATSAUS

Moikka pitkästä aikaa!

Ajattelin tehdä tilannekatsauksen, koska halusin kirjoittaa/kertoa jonnekin tästä asiasta.

Tällä hetkellä Popsu on Hyvinkäällä klinikalla ja kisakausi on luultavasti jätettävä väliin, riippuen siitä miten nopeasti "vammat" paranevat. Veimme sen eilen sinne ja saamme sen hyvällä tuurilla tänään illalla tai huomenna takaisin. Popsu oli tarhassa jäänyt luultavasti hampaistaan jumiin "turvalliseen" metalliaitaan ja riuhtonut itseään irti paniikissa. Sillä on leukaluu ja etuhampaat murtuneet, ikenet verillä ja otsassa noin 20-30cm pitkä haava.

Tänään tässä aamupäivällä Popsusta otetaan kuvat, minkä jälkeen saan soiton Hyvinkäältä ja sitten Popsua aletaan operoimaan. Elikkä sille laitetaan jonkinlainen vaijeri suuhun tukemaan hampaita  (en tiedä itse tästä sen tarkemmin vielä), he yrittävät ensin paikallispuudutuksella saada sen laitettua, mutta joudutaan ehkä nukuttamaan että sen saa sinne. Eilen he sanoivat että voin soitella ja kysellä Popsun vointia milloin vain ja että he soittavat aina jonkun toimenpiteen jälkeen.


Eläinlääkärit eivät osanneet sanoa miten nopeasti paranee, mutta noin 1kk päästä on ensimmäinen kontrolliäkynti. Etuhampaat joudutaan ehkä poistamaan mikä olisi erittäin huono juttu, sillä jäljelle jäävät hampaat saattaisi "valua" sen vuoksi pois paikoiltaan. Jos hampaat jätetään, niin ne voi mennä "kuolioon" ja sen seurauksena ne pitää silti poistaa. Erittäin hyvällä tuurilla hampaat jää suuhun ja pysyy siellä.



TILANNE EILISESTÄ:
-Popsu tuotiin sisälle noin klo 12-13 ja silloin tallityöntekijä oli huomannut haavan (ei ilmoittanut)
-Noin klo 14 ystäväni laittoi viestiä ja kysyi mitä hevoselleni oli käynyt, en tiennyt niin alkoi selvittely ja hän lähetti kuvan Popsun naamasta ja sain kuulla että se on ollut sillä jo jonkin aikaa koska ei enää vuotanut paljoa
-Pääsen tallille ja huomaan että se syö varovaisesti ja kuola veristä. Koitin avata suuta, mutta oli arka ja näin vain oikealtapuolelta ikenen olevan veressä. En saanut katsottua suuhun muuten, koska Popsu ei antanut.
-Soittoja eläinlääkäreille ja pikku-E:n omistaville kuskeille sekä vetoautojen omistajille (vanhemmat ei paikalla) ja lähtö Hyvinkäälle
-Siellä rauhoitettua Popsun saatiin katsottua suuhun ja huomattiin murtuneet hampaat.

-Vielä tähänkään päivään mennessä en ole saanut minkäänlaista ilmoitusta tallityöntekijöiltä/tallin puolesta että näin on käynyt ja että hevoseltasi on puoli päätä veren peitossa kun haimme sen tarhasta. En käsitä  miten valkoisen hevosen päästä ei huomaa 20-30cm haavaa mikä vuotaa verta, vaikka minulle sanottiin että oli huomattu niin miksi ei ilmoitettu?!
-Kysyin että eikö ole "säännöissä/sopimuksessa" että on velvollisuus ilmoittaa jos tällaista käy ja vastaus oli että kyllä, olemme kehottaneet heitä ilmoittamaan.

Ei voi kuin ihmetellä tätä tallinpuolesta olevaa toimintaa, sillä jos olisin saanut ilmoituksen samantien niin vammat olisi pystytty korjaamaan jo eilen ja aikaisemmin. Ystävääni en syytä mistään, enkä varsinaisesti ketään tiettyä tallityöntekijää/ henkilöä, mutta tätä millätavalla asioita hoidetaan niin en käsitä!  Mutta tottahan se on että hevosten kanssa sattuu ja tapahtuu, sille ei voi yhtään mitään. Mutta tottakai tällaisen tapahduttua omalle kohdalle alkaa miettimään että onko ne tarhat kovinkaan turvallisia, metallikeppejä törrötti muutamassa kohtaa ja tarhat ovat sellaista metallia, missä pitiäsi olla täytepuut (suurimmassa osassa ei ole) ja siinä on metallikäänne minne kuka tahansa hevonen teloo itsensä. Eikä Popsun tapaus ollut ensimmäinen, vaan jo muutama samanlainen tapaus on käynyt juurikin samoissa tarhoissa, eikä niille ole vieläkään tehty mitään..

Oli pakko päästä "purkamaan" tätä tapahtumasarjaa tänne, että saisin ajatuksia muuallekin. Koitan kirjoitella uudestaan kun Popsusta saa uutta tietoa ja kun kuntoutus saa alkaa. Tästä tuulekin varmaan aikamoinen "paskamyrsky" kun julkaisen tämän, mutta pääasia että hevonen tulee kuntoon, mihinkään muuhun en keskity tällähetkellä.


6 kommenttia:

  1. Huhhu! Mun hevoselta on myös murtunut aikoinaan leuka kun jäi rautalankaan kiinni. Tämä oli ennen kuin hevosen ostin, joten en osaa sanoa paranemisajasta. Jäljelle jäi kyllä hieman törröttävä ja heiluva etuhammas mutta elämään se ei ole vaikuttanut. Tsemppiä ja paranemisia sinne! Niin, ja mitä tallin toiminnasta kerrot, niin ei kyllä herätä luottamusta.

    VastaaPoista
  2. Joo meijän tallilla on välillä ollut ihan samanlaista.. Vaikka hevosella yksi jalka raahaa perässä väärinpäin niin ei kai vain uskalleta ilmoittaa vaan laitetaan hevonen karsinaan odottamaan että omistaja mahdollisesti sattuisi samanpäivän aikana käymään tallilla ja huomaisi itse!

    VastaaPoista
  3. Hui! Tosi ikävää, että teillä pääsi noin käymään, mutta onneksi kaverisi oli käynyt hevostasi katsomassa niin ei ollut kauan kerennyt olemaan noin. Käsittämätöntä toimintaa kyllä tallin puolesta... Pikaisia paranemisia ja tsemppiä!

    VastaaPoista